perjantai 29. kesäkuuta 2012

Viimeiset koulupäivät


Koulu siis loppui viikko sitten perjantaina eli 22.6. Tällä viikolla olen lomaillut ja yrittänyt järjestellä kaikenmoisia asioita. Jos täällä edes joku asioiden hoitaminen joskus sujuisi ongelmitta... Se on vähän niin kuin päivä per toimisto, turha kuvitellakaan saavansa hoidettua useampaa asiaa samana päivänä.

Suurinta päänvaivaa on kuitenkin aiheuttanut Comenius-raportti, joka ei sinänsä ole iso homma, mutta kolmannen täyttämiskerran jälkeen alkoi jo hermot mennä. Miten sattuikaan, että ovat lähettäneet minulle jo kaksi kertaa väärän PDF-pohjan. Ja että kukaan ei vastaa sähköposteihini ja loppujen lopuksi joudun soittamaan Suomeen. Ai sulla onkin sellainen testiversio, jota ei voi täyttää. No niinpä. Raporttihan piti tosiaan palauttaa tällä viikolla, jotta saa viimeisen kuukauden apurahan heinäkuun aikana. Täytyy kyllä sanoa, että todella surkea systeemi. Sain edellisen kerran kuukausiapurahan eli 800 euroa toukokuun alussa ja siitä pitäisi maksaa kolmen kuukauden vuokra ja elääkin. Wtf? En vaan käsitä miten tämä on ajateltu.

Viimeisinä koulupäivinä sain oppilailta ison kasan piirustuksia ja muita pikkulahjoja. Kolmas- ja neljäsluokkalaiset olivat piirtäneet omat kuvansa ja lahjoittivat minulle niistä tehdyt "kirjat" terveisineen. Olin lukuvuoden aikana eniten tekemisissä kolmannen ja viidennen luokan oppilaiden kanssa ja heidän kanssaan viimeinen koulupäivä ja hyvästeleminen oli haikeaa. Kolmasluokkalaiset tulivat vuorotellen luokan eteen sanomaan terveisensä ja toivotuksensa. Olivat myös huolissaan että tykkäisin uusista oppilaistani enemmän kuin heistä.:) Sain niin paljon hikisiä halauksia ja pusuja ja hyvä etten kaatunut kun kaikki hyökkäsivät halaamaan yhtä aikaa. Olisivat kuulemma lähteneet matkalaukussani Suomeen, vaikka siellä onkin kylmä. Näistä jäähyväisistä on hauskoja kuvia, mutta en ole niitä vielä saanut. Lisäilen niitä sitten tänne.

Perjantaina päivällä oli kevätjuhla ja tunnelma oli kyllä kaukana Suomen juhlallisesta tunnelmasta Suvivirsineen. Kaikki olivat tavallisissa arkivaatteissa ja juhlassa oli tarkoitus pitää hauskaa. Hauskaa kyllä olikin. Oppilaat esittivät itsetekemiään tanssiesityksiä ja kuudesluokkalaiset esittivät vauhdikkaan Abba-musikaalin. Täällä on niin kiva kun pojatkin tanssivat ihan innoissaan. Ja muutakin kuin breakdancea. Tapohin myös kuuluu, että esikoulun päättävät sekä yläasteelle lähtevät kuudesluokkalaiset saavat päähänsä mustat hatut ja viitat, kuten yliopiston päättävät jenkeissä.

Tässä vedetään Abbaa...

Dancing queen...



Esikoulun päättäneet hattuineen ja todistuksineen

Kuudesluokkalaisten äidit olivat tehneet omat sanat biisin nimeltä Ai se eu te pego...:D toivottaen oppilaille onnea yläkouluun siirtymiseen. Tanssi oli alkuperäinen ja jokaisella oli t-paidassaan oman lapsensa nimi.

Kuudesluokkalaiset hattuineet ja viitoineen olivat kuin suoraan Harry Potterista...







Tässä vielä linkki videoon, jonka tein koululle jäähyväisiksi.

http://www.youtube.com/watch?v=yRBsDuGCI6I

2 kommenttia:

  1. Laura, tiedän niin tuon toimistoissa rumppaamisen!! Alotin kesätyöt ja sitä varten tarvis vaikka minkämoista numeroa ja paperia. "Käyt hakemassa sen, siinä menee vaan ihan hetki." Tuo hetki oli aina vähintään se 2-3 tuntia. Vuorolappu, odota, lomake, täytä, vuorolappu, leima, vuorolappu, kopio... tule huomenna uudelleen hakemaan virallinen versio! Nyt ootan jännityksellä, miten saan yliopistoutlta opintopisteet sun muut matkaani :D

    Nuo kevätjuhla"bileet" näyttää tosiaan aika riehakkailta :) Vähän hienoa, että äidit on ottanu tehtäväkseen väsätä yhden ohjelmanumeron jopa! :o Miusta ois kyllä vähän vaikea kuvitella paikallisia mukuloita tuppisuina istumaan tunnin verran, katsoen vakavamielisenä esityksiä. :D

    Alotin siis kesätyöt englannin kielisellä "kesäleirillä", joka on kuitenkin ihan tavallisessa koulussa, mutta koitettu järjestää hauskaksi ja pirteäksi: mikä lähinnä tarkottaa, että melkein joka päivä on meille kuin yks tommonen kevätjuhla tansseineen, esityksineen, rooliasuineen...huh huh sanon minä! Ollu tosi kivaa, mutta myös todella uuvuttavaa.

    Kivaa kesää siulle!

    VastaaPoista
  2. Joo, täällä samaa settiä. Englannin kielisiä kesäleirejä, maanantaina alkaa työt. Ja sunkin toimistoissa asiointi kuulostaa siltä, että kyseessä oli seguridad social...:D Tää on kyllä niin uskomatonta toimintaa! Jos ei satu olemaan jostain paperista kopiota, niin hehän eivät sitä voi ottaa vaikka kopiokone on vieressä. Missään ei kerrota mistä mitäkin papereita täytyy hakea ja mitä mihinkin tarvitsee. Ja paikallisista ei ole mitään apua...

    VastaaPoista